Etusivu

 

Tervetuloa kuvataiteilija Sanna-Mari Rautavirran sivuille.

 

Ruotsissa 2

 

Kuvataiteen tarkoitus on kuvata todellisuutta ja kiteyttää olennaista.

Taiteeni on pääsääntöisesti puupiirrustusta ja öljyvärimaalausta. Minulle puulaatan kaiverrus ja puupiirustuksen vedostaminen edustavat alkukantaista ja kiehtovaa taiteen muotoa. Puupiirros on maalaamista kaivertimien, telojen ja hiertimien avulla. Maalauksissa ja puupiiroksissa suosin ihmishahmojen kuvaamista. Lapsen ja aikuisen yhdistäminen sekä vauvojen kuvaaminen on mielestäni kiehtovaa. Tyhjä puulaatta tai maalauspohja kertovat minulle mitä seuraavaksi työstän. Teokset syntyvät monesti kovin impulsiivisesti. Puulaatta kaivertaessa ja vedostaessa ei voi koskaan olla varma lopputuloksesta ja se onkin kiehtovaa. Valmis teos on aina täynnä yllätyksia ja monimuotoisuutta.

Haluan kokea kauneutta ja luovaa tekemisen iloa päivittäin. Toteutan vimmaani maalaten, puupiirtäen sekä muilla grafiikankeinoin. En rajaa omaa kiinnostustani yhteen taiteenlajiin. Haluan jatkuvasti oppia ja iloita uusista taiteen muodoista.

Teoksiini olen hakenut innoitusta valokuvaamistani kasveista tai pelkästään koivuvanerin pinnan kuvioista. Valmis puupiirros, sen värimaailma ja tunnelma ohjaavat mieleisen henkilökuvauksen löytämiseen. Teokset kertovat naisten käsityöläisyydestä, asujen ja kankaiden valmistuksesta, selviytymisestä arjessa sekä perheen elättämisestä.

Henkilökuvan tulee innoittaa minua erityisellä tavalla. Maalattavan ilme ja tarina on tärkeä. Pyrin vangitsemaan ne kankaalle. Maalatessa öljyväreillä haluan saada siveltimenvedot näkyviin. Rosoisuuden tulee näkyä maalauksissani. Puupiirrosten ja siveltimenvetojen tulee olla harmoniassa keskenään.

Naisen osa on luoda kauneutta, olla hyvyyden puolella. Naiseuteen kuuluu luopuminen, tukeminen, kanssa eläminen, hiljainen toivominen ja rakkaus. Haluan, että töistäni huokuu tyytyväisyys, hyvä olo, ylpeys omasta tekemisestä, rauha ja ymmärrys. Töiden tulee herättää kysymyksiä naisten ja lasten elämästä, luoda toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Maalausteni henkilöt ovat minun tarinassani selviytyjiä. He kantavat kehonsa ja vaatteensa ylpeydellä. Jokaisella ihmisellä on oma koskettava tarinansa ja se löytyy näistä teoksista.

Kuvaan muidenmuassa kehitysmaiden naisia ja lapsia. Prosessi jatkuu niin pitkään kuin heillä on sanottavaa. Hyvät tarinat ovat aina maalaamisen arvoisia.

 

Mainokset